Ikävä vain kasvaa kasvamistaan..

Äsken kun hain Natalle voikukan lehtiä ruuaksi, niin meijän varastosta kipitti pikkunen kisulainen. Se oli syötävän sulonen ja ylisosiaalinen! Se kiehnaili siinä jonki aikaa mun jalkoja ja mä silittelin sen pehmoista turkkia. Hain sille Nellin ruokaa ja se söi sitä onnellisen näköisenä, hihi! Oli ihanaa pitkästä aikaa kuulla kissan söpö kovaääninen kehräys. Ja tuli siinä samalla taas niin kova ikävä mun rakasta Nelliä :'(